keskiviikko 4. tammikuuta 2017

ETEINEN




Kapea eteinen on aikamoinen sisustushaaste - tuoli tukkisi tien, ja leveämpi pöytä ei mahdollistaisi suurta peiliä. Siispä eteisessä on pöytänä pieni sivupöytä, entinen yöpöytäni, jonka vieressä on suuri kokovartalopeili. Löysin Ikeasta viime vuonna vihdoin tarpeeksi suuren ja yksinkertaisen kokovartalopeilin, josta näkee kunnolla itsensä. Peilissä on vaalean metallisen väriset reunat, jotka eivät kuitenkaan ole kehysmäisesti lasin ympärillä. En ole ripustanut peiliä seinälle, vaan se on lattialla ja nojaa seinää vasten. 






Eteisessä ei ole kattolamppua, vaan vaihtelevasti pöytä- tai lattialamppu. Pöydän yllä on Welcome-taulu, joka toivottaa tervetulleeksi asuntoon. Alatasolle taas mahtuu kori, jossa pidetään talvisin esimerkiksi tumppuja ja pipoja, ja kesäisin sateenvarjoa ja aurinkolaseja. Laatikossa ei tällä hetkellä ole oikeastaan mitään, en ole keksinyt sille vielä sopivaa tarkoitusta eteisessä. 









Eteisen naulakko ja kenkäteiline ovat oven takana, ja samalla seinällä on useampi kaappi, eli säilytystilaa riittää. Olen pohtinut pidemmän maton hankkimista eteiseen, mutta toistaiseksi siellä on vain pieni, tummanruskea matto oven edessä. Yleisesti tämän eteisen tilan ja mallin lisäksi haasteena on myös valo. Lamppu valaisee eteisen kyllä hyvin, mutta lähin ikkuna on olohuoneessa nurkan takana, joten luonnonvalo ei pääse eteiseen kovinkaan hyvin. 




Eteisen sisustus on kiva pitää yksinkertaisena, koska ulkovaatteet ja muut liikkuvat tavarat täyttävät sitä jatkuvasti joka tapauksessa. Eteinen kuitenkin on ensimmäinen asia, jonka näkee kun astuu ovesta sisään, joten sen mahdollisimman siistinä ja raikkaana pitäminen on tärkeää kodin ilmeen kannalta. Tämä ajatus ei valitettavasti kuitenkaan arjessa aina näy, vaikka idea onkin kaunis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti