tiistai 6. joulukuuta 2016

SUOMALAISTA DESIGNIA




Useat design-tavarat joihin olen ihastunut, ovat suomalaista suunnittelua. Ajattelin siis, että voisin Suomen juhlapäivän kunniaksi esitellä muutaman kauniin suomalaisen design-tuotteen, jonka omistan.






Tunnetun Aalto-maljakon sijaan minulta löytyy Alvar Aalto 100 vuotta lahjaesinekilpailussa palkittu, Jani Martikaisen suunnittelema koivuinen pannunalunen, jonka sain lahjaksi kaveriltani. Pidän aalto-muodosta, ja vaikka sitä näkee paljon, siihen ei kyllästy helposti sen yksinkertaisuuden takia. Ja kuten näkyy, muoto on kätevä moneen käyttötarkoitukseen. 




Kastehelmi-kynttilälyhty on osa Oiva Toikan Iittalalle suunnittelemaa sarjaa. On ihanaa katsella, kuinka kynttilän valo heijastuu lämpimästi lyhdyn ympärille kauniiksi kuvioiksi. Minulta löytyy useita muitakin sarjan tuotteita, ja niitä tulee varmasti näkymään blogissa myöhemmin. 





Be&Livin One-maljakon on suunnitellut Ilkka Suppanen. Rakastuin kultaiseen maljakkoon nähtyäni sen Homevialaura-blogissa, ja hankin sen vihdoin tänä syksynä itselleni. Maljakon sirous ja omaperäinen muoto antavat yksittäisen kukan kauneudelle tilaa loistaa. 






Harri Koskisen suunnittelema, upea Block-lamppu löysi muutama päivä sitten tiensä kotiini. Lasipalan sisällä olevaa hehkulamppua voisi varmaan jo kutsua klassikoksi. Vuonna 1996 suunniteltu lamppu kuuluu New Yorkin modernin taiteen museon pysyvään kokoelmaan. (Se myös kuului kauan Pinterestini Design dreams-kansioon, onneksi ei tarvitse enää vain haaveilla siitä.)


Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti